Joenkylän Metsästysyhdistys mukana kylätapahtumassa

Eilen 3.8. vietettiin illalla Joenkylän koulun pihapiirissä kyläyhdistyksen järjestämä tapahtuma, jossa JoMY oli myös näkyvästi esillä ilmakivääriammunnan muodossa. Tunnelma oli leppoisaa, kaikki tuntuivat viihtyvän mainiosti ja mikäs siellä oli ollessa grillimakkaran, kahvin ja lettujen tuoksun leijuessa ilmassa.

Ampumaetäisyys oli noin 18 metriä ja pistelaskua ei suoritettu; kaikki saivat kilpailla itse omaa tulostaan vastaan. Innokkaita ampujia, enimmäkseen nuorempaa väestöä, riitti ihan jonoksi alkumetreiltä aina taulujen loppumiseen asti, kun tapahtuma itsessään oli jo hetki sitten päättynyt.

Ammuttajina paikalla olivat Jarkko Myllyoja, Matias Jokitalo ja Simo Hakala.

Joenkylän Metsästysyhdistys tiedottaa

Joenkylän metsästysyhdistys piti vuosikokouksen 1.4.2022 Kortepirtillä.
Jäseniä saapui paikalle vajaa parikymmentä. Juteltiin kuluneen vuoden metsästys reissuista ja riistakannoista, joista hirvikanta on vähentynyt, kauris- ja metsäkanalintu kannat edellis vuoden tasolla.
Johtokunnan jäsenet pysyi ennallaan.
SRVA-yhteyshenkilöiksi valittiin Matias Jokitalo, Pyykkö Matti, Jarkko Myllyoja, Hermanni Kallio, Mikko Hautakoski, Heikki Miettunen . Yhdistyksen jäsenmaksut, päivä(10€)- ja kausikortin(80€) hinnat pysyivät ennallaan, kausikortit haetaan johtokunnalta ja johtokunta päättää niiden myynnistä. Vuonna 2022 puheenjohtajana toimii Jarkko Myllyoja ja Sihteerinä Matias Jokitalo. Seuraa ilmoittelua www.jomy.fi.